sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kiireinen lauantai

Eilen heti talleilun jälkeen otin suunnaksi Tuomarinkylän, jossa järjestettiin Helsinki KV Royal Canin Show. Onneksi pilvisestä säästä huolimatta ei sadetta kuitenkaan tullut ja välillä jopa aurinko näyttäytyi. Näyttelyssä oli mukana kolme Samban siskopuolta Koda-iskän puolelta, aivan ihania ja niin erinäköisiä kaikki!

Kinway Vanilla Kiss
Sanillan Golly Miss Molly
Nicolen Major Mode

Tänään aamulla sitten treenattiin Sambankin kanssa ja napattin uusi pönötyskuva.

Ikää kakaralla 17 viikkoa

Näyttelypaikalta ajeltiin kotiin, napattiin koirat mukaan ja suunnattiin aksaamaan. Samban kanssa tehtiin taas putkeen lähetystä. Muksu haki suoraan lyhyeen putkeen niin hienosti, että käännettin putkea ihan pikkiriikkisen vinoon ja hyvin penneli haki sisään, vaikkei enää nähnytkään läpi. Shiran kanssa oli tarkotus treenata saksalaisia ja persjättöjä radalla, mutta neiti olikin sitä mieltä hajut olivat paljon kiinnostavampia. Toivottavasti se nyt alottaisi juoksunsa, koska tollaista ei nyt kauaa jaksa katsella. Tehtiin kompromissi ja treenattiin parin esteen pätkiä, sen aikaa mielenkiinto onneksi pysyi siinä mitä oltiin tekemässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti